Tuo kaikuu mun päässä varmaan vielä haudassaki! Vähäsen kerkesin jo huijjjjata edellisessä postauksessa, se viime viikon marssiminen oliki jo ens viikon torstaina olevaa tapahtumaa varten. Sitä, mikä sen tapahtuman pointti on, en vieläkään tiiä :D Nyt myös vähäsen naurattaa se, että kerkesin vinkua kahen tunnin marssiharjotuksista, koska tuo sama marssiminen on tosiaan jatkunu tälläki viikolla, tosin tällä viikolla niihi on käytetty kahen ekan tunnin sijasta viis ekaa tai neljä vikaa tuntia! Hohhoijjaa, voin sanoo että alkaa jo vähitellen tuntua jaloissa. Toki ton marssimisen lisäks on sit vielä normitunteja, ainaki joskus.. :D Täällä aina välillä peruuntuu tunnit iha yhtäkkiä ku opettaja ei ilmestykkää paikalle tai jotai muuta jännittävä tapahtuu.
Koulun jälkeen en oo paljo jaksanu tehä mittään, enkä oo ainoo, koska muutki vaihtarit on mieluummi menny kottiin eikä me oo ees suunniteltu sitte mitään yhteistä tekemistä niinku ylleensä. Noiden vaihtareiden kanssa mun vapaa-aika yleensä kuluuki jos johonki lähen, en oo vielä hirveesti tutustunu paikallisiin saatika hankkinu kovin hyviä kavereita. Toki mun on niiiiin paljo helpompiki kaveerata noiden vaihtareiden kanssa, ku pystyn kommunikoimaan niiden kanssa englanniks eikä tarvii sönkätä jotaki epäymmärrettävää espanjasuomienglantiruotsia ja pikkusen venäjää. Tosin vaihtareidenki kanssa spanglish on aika normi, koska pari meistä ei puhu englantia.
Guarandassa meitä vaihtareita on yhteensä seittemän, kaikki AFS:n kautta. Mun koulussa meitä on kolme, minä, islantilainen Svana ja amerikkalainen Shannon, jotka oon jo aiemminki maininnu, ja niiden kanssa mulla tulee eniten varmaan vietettyä aikaa. Ne on molemmat tosi ihania ihmisiä! Meidän lisäks on sitte vielä kaks italialaista, Asia ja Giulia, ranskalainen Lisa ja saksalainen Mariela. Meillä on aika tiivis porukka ja me pidetään kokoontumisia aika paljon, ja se on mun mielestä hyvä juttu! Mä viihyn niitten kanssa(:
Tänään tulee just neljä viikkoo täyteen siitä päivästä ku mä oon tullu tänne. Toisaalta tuntuu, että aika on menny hirmu nopeesti, mutta toisaalta taas ku miettii niitä ekoja päiviä ni tuntuu että niistä on jo vaikka miten kauan. Kaikkien kulttuurishokkikaavioiden mukaan mun hirveen romahdusmasennuskoti-ikäväkauden ois pitäny alkaa jo viikko sitte mutta eeeeei, ei vielä. Ainakaan toistaseks en oo kokenu mitää kulttuurishokkeja vaikka niistä niin paljo peloteltiin sillon ennen lähtöö. No, toki sillekki on vielä aikaa.
Vaikkei mulla mitää hirveetä masennuskautta ookkaa vielä ollu, ni koti-ikävä kyllä on. Välillä saatan ihan yhtäkkiö hermostua johonki täkäläiseen tapaan tai muuhun, ja sit tulee kauhee ikävä Suomeen missä kaikki on "normaalia". Mua myös häirihtee se, ku musta tuntuu että esitän jotai muuta ku mitä oikeesti oon vaan sen takia etten pysty puhumaan niinku haluaisin enkä pysty ilmasemaan itteeni kunnolla. Eilen mulle tuli ihan järkyttävä ikävä auringonlaskuja, ku täällä aurinko nousee ja laskee nii hirveetä kyytiä ettei sitä ehi näkemään ja ihastelemaan kunnolla! Pöh. Ruisleipää on myös ikävä, ja makaroonilaatikkoo (jota aion kyllä tehä vielä joskus!), tavallista kahvia, pullaa ja pianonsoittoo. Ihmisistä en ala ees kirjottaa ku tulis ainaki kolme metriä lisää tekstiä ja mä tarviisin nenäliinoja.
Sorry, ahora no tengo fotos. :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti