Hermanas por la vida ❤

PEEEDRO CARBO

Kerkesin valittaa ettei mulla oo ystäviä täällä, mut oon tässä pari päivää viettäny just sellasten kanssa. Itse asiassa sanosin niitä ennemminki siskoiks! Kuten oon jo aiemminki kertonu, Guarandassa on tasan seittemän vaihtaria, kaikki AFS:llä. Koska meitä on näin vähän, meistä on tullu tosi tiivis porukka. Jos jollaki on joku ongelma, huono päivä tai hirvittävä koti-ikävä, ni on helppo puhua vaihtariporukalla asiat halki, koska kaikilla on luultavasti ollu ees vähän samantapanen fiilis. ❤

Bailoterapia :D

Ois hirveesti kertomista tosta loppuviikosta muttaaaa, lyhennettynä; me oltiin torstai ja perjantai Salinasissa (pikkukaupunki jonku puolen tunnin päässä Guarandasta, tunnettu suklaasta ja juustosta) Guarandavaihtareiden kanssa myymässä suklaata. Teki oikeesti hyvää viettää kaks päivää niiden kanssa! Jotenki olo oli heti paljo positiivisempi ku sain keskiviikkoiltana tietää että pääsen niiden kanssa pois Guarandasta (..eikä tarvii menä kouluun) parina päivänä. 

Eka ryhmäkuva joka me on ikinä otettu! Puuttuu Svana ku se tuli viikon myöhemmin. Huhhuh, tuollon en ois ikinä arvannu miten ihania ihmisiä nää kaikki on!

Keskiviikko oli mulle vaikee päivä (Oli ongelmaa hostsiskon kanssa.. Hyvä Saara, hyvin sä näiden hostsiskojen kanssa pärjäät! Ei kyllä ees oikeesti ollu mun vika.), ja laitoin sillon Shannonille suunnilleen kilometrin mittasen valitusviestin facebookissa, ja sillon torstaina se pisti mut kertomaan saman tarinan muillekki. Sit me yhessä mietittiin miten mun kannattas toimia ja juteltiin pitkään ja syvällisesti. Käytiin läpi myös kaikkien muiden perheongelmia ja muita(:

Minä, Lisa (Ranska), Shannon (USA), Mariela (Saksa), Giulia (Italia), Svana (Islanti) ja Asia (Italia) ❤

Toinen vaikee päivä oli eilinen ja tämä aamu. En muista oonko maininnu, mut maanantaiaamusin meillä on koulussa aina sellanen ihme aamunavaus, me kokoonnutaan koulun pihaan koko koulu, meille kerrotaan koulun säännöt (kyllä, ne pitää kerrata joka ikinen viikko), kerrotaan tulevasta viikosta jos on jotaki kertomista ja lopuks vielä lauletaan Ecuadorin kansallislaulu ja koulun hymni. Tää kestää suunnilleen puol tuntia. Tänäaamuna mä lintsasin sen ja vietin sen ajan pillittämällä Shannonille etten jaksa mun hostsiskoo ja tahon Suomeen ja yhyy angst yhyy. Svana, joka oli kiltisti menny kuuntelemaan sen aamunavauksen, tuli kans juttelemaan meiän kanssa sen aamunavauksen jälkeen, ja toisin ku pelkäsin, ne oli mun puolella, ei sen hostsiskon.

Myöhemmin tänään sain viestin ensin Lisalta ja sitte Asialta, jotka molemmat kerto että Shannon oli kertonu niillekki että mua masentaa, ja molemmat pahotteli sitä että oon taas onnistunu saamaan hostsiskon jonka kanssa en tuu toimeen, ja kysy jos tahtosin nähä niitä huomenna ja jutella niiden kanssa.

Taitaa olla eka kuva johon on saatu kaikki paikalle :D  Aaaa Siete Santos ❤

Mulla ei oo paikallisia ystäviä, eikä hirveen läheistä suhdetta mun hostperheen kanssa, mutta näiden ihmisten kanssa mulla on pitkästä aikaa sellanen olo että musta välitetään, ja että mä uskallan luottaa joihinki. ❤

Salinas!

Nadie entiende un estudiante de intercambio como un otro estudiante de intercambio.

Älä antaudu angstin valtaan

Rupesin tässä yks päivä miettimään että mitä ihmettä mä täällä teen ja miks ihmeessä mä tänne lähin? Tää mun vaihtovuosi on ainaki tähä asti ollu yhtä vuoristorataa. Ensi oon ilonen, sit masentaa, sit piristyn, sit vituttaa ja kohta on kauhee koti-ikävä. Ja tunnin päästä oon taas hirmu ilonen ja jee aurinko paistaa ja linnut laulaa ja kukkia sydämiä perhosia hattaraa ja lallallaa. Tällanen vuoristorataolo yhistettynä siihen, ettei pysty kommunikoimaan suomeks, on yllättävän uuvuttavaa puuhaa.

Oon yhä enemmän varma siitä että mua ei oo luotu ecuadorilaiseks, vaan sovin paremmin johonki maahan jossa ollaan vähemmän puheliaita, halailevaisia (ok ei oo sana), ylipirteitä ja muodollisia. Niinku vaikka Suomeen. Ehkä ois sittenki pitäny mennä ees Espanjaan, se ois kuitenki ollu Euroopassa. Oisin ees saanu käyttää euroja! Ei, en vieläkään hallihe dollareita.. (miks pitää olla 25snt kolikko?!) Tai sinne USA:n, missä oisin melkei alusta asti pystyny juttelemaan ihmisten kanssa. Ja no, USA:ki on varmaa samanlaisempi Suomen kanssa ku joku random Ecuador. Nojaa, ainaki siinä Suomi ja Ecuador on samaa sarjaa, että kummastakaan kukaan ei oo ikinä kuullukkaan :D

Mut miks mä lähin vaihtoon ylipäätään? Mulla oli Suomessa kaikki hyvin, oli (hope so on toki edelleen) ihanat ystävät, hyvä perhe, kiva koti ja siellä piano ja mun oma huone, ja siellä ymmärsin mitä voin ja mitä en voi tehä rikkomatta jotai tyhmiä kirjottamattomia kulttuurisääntöjä. Kävin koulua, pärjäsin ainaki joissain aineissa hyvin ja koulunkäynnissä mulla oli tavotteita. Täällä mulla on vaan kavereita, ei sen kummemmin ystäviä, iha jees perhe nyt, mutten silti oikeesti varsinaisesti kuulu perheeseen, kunhan asun täällä ja syön näiden ruuat. Talo on tosi nätti, mutta ei varsinaisesti mun koti. Pianoo on turha ees toivoo, sama oman huoneen kohalla. Mistään en ymmärrä mittään, ja koulussa käyn vaan istumassa epämukavalla penkillä seittemän tuntia kattelemassa seiniä ja piirtelemässä rumia kukkia.

Ehkä mä vaan en oo vaitarimateriaalia. Oon liian ujo ja hiljanen enkä osaa sopeutua mihinkään muualle ku mun kotiin, Suomeen. Ehkä ois sittenki pitäny lähtee vähemmäks aikaa. En tiiä, mä en vaan kuulu tänne, tähän perheeseen, tähän kaupunkiin, tähän maahan tai tähän maanosaan. Ehkä mä oon "liian suomalainen". Ok huono tekosyy.

Just nyt on taas sellanen hetki että lähtisin ekalla lennolla Suomeen. Aloin just ihan vakavissani miettiä, että entäs jos tulisinki aiemmin Suomeen. Jos vaikka lähtisin vuodenvaihteen jälkeen. Oletetavasti ehtisin kuitenki oppia espanjaa jo ihan tarpeeks siihen mennessä, ja just nyt tuntuu vähä siltä että se on mun ainoo saavutettavissa oleva tavote täällä.

Okei, ei nyt angstata! Ecuadorissa ollaan ja Ecuadorissa pysytään vielä seuraavat 223 päivää vaikka liimalla jossei muuten. Ehkä. Äöäöäöä mä en enää ihan oikeesti tiiä mitä tahon tehä. Ja kyllä, laskin päivät, merkkasin ne kalenteriin tossa yks päivä jollain tunnilla jolla en vaihteeks ymmärtäny mittään. Tuun olemaan Ecuadorissa 304 päivää (jos tuun..) joista 80 on nyt ohi. Kolme kuukautta tulee ens viikon torstaina täyteen. Nopeesti tää aika kuitenki menee! ...eikä mee. Voi vittu miten sekavaaaaa.

Yhyy.

Ilma, jota hengitämme samaa ilmaa on

Ja jalkojemme alla sama maa
(:

Hei! On taas tovi pyörähtäny edellisestä kerrasta ku jaksoin alkaa kirjottaa mitään :D Fiksuimmat saatto myös huomata että piilotin ton edellisen tekstin (jonka äsken julkasin taas). Mun entinen hostsisko löyti mun blogin ja päätin vauhilla piilottaa ton tekstin jossa kerroin että tahon vaihtaa perhettä, ennenku se kerkes iskee sen google kääntäjään. Tossa vaiheessa tää mun entinen perhe ei siis vielä tienny että tahon vaihtaa, koska en ollu mistää varma ja ääh.

Mutta tosiaan, perheenvaihto on takana päin nyt. Torstaina mun koordinaattori pyyti mut sen toimistolle, se kysy pari kertaa että oonko nyt ihan satavarma että vaihan, ja sit sano että mee sitte pakkaamaan sun laukut ni se hakee mut parin tunnin päästä. Siinä vaiheessa iski paniikki, mä itkin ja mietin että oonko mä nyt kaikesta varma ja olin iha valmis lähtemään samantien Suomeen, ku siellä ei tarviis miettiä tollasia. Onneks Svana ja Mariela ilmesty jostain ja ne tuli auttamaan mua pakkaamisessa ❤ En tosiaan tiiä mitä oisin tehny ilman niitä.

Vaikein osa kuitenki oli se, ku piti keskustella sen mun entisen hostäidin kanssa ennenku lähin. Yritin parhaani mukaan espanjaks sille selvittää että miks tahon vaihtaa mut en mä tiiä menikö sille ihan perille mitä mä tarkotin.. Se myös yritti keksiä jotain ihme tekosyitä miks mun pitäs jäädä (kuten "pikkunen Jorge Luis itkee vaan ihan hirveesti ja nyt sille varmasti nousee ihan hirvee kuume.", vaikka oikeesti Jorge ei ees itkeny vaa kahto vaa että mitäs nyt tapahtuu). Tuli jotenki vähä paha mieli ku se käytti Jorgee tekosyynä tolleen ja ynh.

Nyt mä sitte oon mun uudessa perheessä! Mullon heti alusta asti ollu täällä paljon parempi olo. Mun uudet hostvanhemmat on tosi mukavia, ja koska näillon ennenki ollu vaihtareita, nää ymmärtää vähä millasta tää on. Mulla on mua vuotta nuorempi hostsisko Meche, joka on mun rinnakkaisluokalla. Mä jaan mun huoneen sen kanssa ja me nukutaan samassa sängyssä, mutta oon oikeestaan ihan ok ton asian kanssa(: Mullon myös kaks isoveljee, joista toinen on naimisissa mutta asuu ymmärtääkseni silti ainaki välillä täällä. Se on kai ehkä kai 25-vuotias. Toinen isoveljistä on 19(:

Tää loppuviikko on ollu ihan mahtava! Osittain varmaan johtuu iha siitä, ku alkuviikosta olin hirmu stressaantunu ja panikoin koko ajan tota perheenvaihtoo, ja sit pääsin eroon siitä stressistä ni tuli heti parempi olo. Perjantaina Shannon oli ihana ja järjesti meille kaikille vaihtareille piknikin, jonne me kaikki vietiin jotaki syötävää. Me mentiin sellaselle vuorelle pikkusen Guarandan ulkopuolella, josta näkee koko Guarandan ja siellä on hirveen nättiä! Tais olla eka kerta ikinä ku me kokoonnuttiin kaikki samaan paikkaan ilman aikuisia, ja oli tosi kivaa! Tuli paljo läheisempi fiilis noiden kanssa(: Me istuttiin ringissä ja kerrottiin kaikki meidän perhetilanteista (Shannon vaihto perhettä pari viikkoo sitte, Asia kai vaihto tänään ja Giulia kunha sille löytyy perhe) ja koti-ikävästä ja yleensä vaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Hope so järjestetään tollanen vielä toisenki kerran!

Eilen oli Guarandan itsenäisyyspäivä. Sen juhliminen alotettiin jo alkuviikosta, ku joka ilta on ollu jotai paraateja ja muita. Eilen oli taas yks paraati, jossa kaikki Guarandan koulut oli mukana. Mukaanlukien Pedro Carbo. Ja minä. Me marssittiin korkokengissä ympäri Guarandan, ja vaikka jalat teki kuolemaa ni se oli oikeestaan ihan kivaa :D Eikä ees tullu ku kolme rakkoo! Ja mä vielä peräti hirmu pitkän etsimisen jälkeen paikansin mun rakkolaastarit :D Iltapäivällä kävin vielä siete santoksessa Shannon ja Svanan kanssa, ja olin vähä aikaa Lisan ja Giulian kanssa(: Sit palasin kotiin ja hengasin mun siskon kanssa loppuillan.

Hohhoijjaa, voisin löpistä vielä pari vuotta mutta taian hiljentyä nyt ettei tästä tuu iha romaania taas vaihteeks. Kuka hullu oikeesti jaksaa lukee näitä mun pienen kirjan mittasia kuvattomia selityksiä enää? :DD

¿Porque siempre soy yo la de la mala suerte?

Sekava olo! Vaihteeks. Mullon ollu taas ihan kummallinen kouluviikko. Maanantaina oli koulua vaan kymmeneen koska sit oli joku opettajien kokous, tiistaina meiän koulu täytti 145 vuotta ja sen kunniaks oli jotkut tiedemessut, englanninkielistä karaokee ja joku kuhla jossa olin jakamassa kansioita ja kyniä. Keskiviikkona ei ollu koulua ollenkaan koska opettajat oli nii väsyneitä tiistailta, torstaina päästiin yheltätoista koska kaikki halus kotiin, tänää ei ollu koulua koska on pyhäinpäivä(?). Eli toisin sanoen oon koko viikolla ollu neljällä oppitunnilla lintsaamatta yhtään O_o. Tässä kuvia tiistailta (mulla oli peräti kamera koulussa mukana!):

Asia ja Lisaki tuli kattomaan meiän messuja((:

Shannon oli ilonen heti aamusta :D

...mut mä sentään oli iha normaali(((:

Saatiin tollaset ku oltiin vippejä siellä kansioidenjakojuhlassa :DD 

Mun luokka! Se on tuo lähimmäinen ovi tossa yläkerrassa(:

Keskiviikkona, ku olin koko päivän kotona, mulle tuli joku hirvee valaistushetki, ja mä tajusin että mä en oikeesti viihy tässä perheessä enkä oo oikeesti ikinä viihtyny, vaan oon kitunu täällä viimeset kaks kuukautta ja leikkiny että mullon kivaa. Mulla ei oo yhtään sellanen olo että kuulusin tähä perheeseen, eikä tää talo tunnu kodilta. Mun oma huone tuntuu jossai määrin mun omalta huoneelta, mut seki plussa multa lähtee ku hostveli muuttaa takasin kotiin ens viikolla ja mun pitää luovuttaa sen huone takasin sille ja muuttaa hostsiskon huoneeseen. Kaverit tietäneeki varmaan, että mä en hirveesti tuu toimeen ton mun hostsiskon kanssa... Tai tuun toimeen, mut en tulis jos sanoisin sille suoraan kaiken mitä tekis mieli sanoo.

Eilen ja toissapäivänä keskustelin tästä mun perhejutusta Chiaran, Shannonin ja Svanan kanssa ja kaikki oli sitä mieltä että vaiha perhettä jos et oo ilonen siellä. Tää on kuitenki vähä sellane once-in-a-lifetime -juttu, josta oon myös maksanu aika paljon, eikä mun oo mitään järkee tuhlata tätä siihen että mä murehin täällä ja mietin mite en vaa sovi tähän perheeseen. 

Sillon keskiviikkona mä mietin että jos nyt kysyttäis että jäisinkö Ecuadoriin vai lähtisinkö Suomeen, ni mä oisin jo matkalla lentokentälle. Mä olin vaa nii valmis lähtemään pois täältä ja palaamaan Suomeen, koska siellä kaikki ois niin paljo helpompaa... Samalla rupesin miettimään millasta mun elämä ois just nyt jos oisin Suomessa. Luultavasti oisin menossa mun kavereiden kanssa Oulugospeliin huomenna, stressaisin jotai tulevaa koeviikkoo jo valmiiks ja jos vituttais, soittasin pianoo nii pitkään että vituttais kuus kertaa vähemmän. Ja olisin kotona. Keskiviikkona mulla oli varmaan eniten koti-ikävä koko tänä aikana.

Mut mä en taho enkä aio luovuttaa! Torstaiaamuna heräsin paljo ilosempana ku olin keskiviikkona menny nukkumaan. Tuli sellanen taistelutahto-olo, ja sellanen mulla on vieläki. Koska mä tiiän, etten pysty parantamaan mun fiilistä täällä, ni mä otin itteeni niskasta kiinni ja tänään pistin viestiä mun koordinaattorille, että mä tahon puhua sen kanssa ens viikolla ja että mä haluan vaihtaa perhettä, ja heti tuli parempi fiilis(: Kyllä tää tästä!